Unelmien puolueita perustamassa
Osallisuuden kieltä oppimassa -hankkeen toinen toiminnallinen demokratiatyöpaja toteutettiin toukokuussa. Työpajassa videoitiin opetusmateriaalia demokratiakasvatukseen ja siihen osallistui neljä turvapaikanhakijataustaista nuorta sekä viisi Metropolian sosiaalialan opiskelijaa. Työpajan ohjaajana toimi Metropolian lehtori Jouni Piekkari.
Työpajan aluksi teimme lämmittely- sekä tutustumisharjoituksia. Tämän jälkeen pohdimme pienissä ryhmissä jokaisen unelmia. Unelmista teimme still-kuvia, joiden avulla muut osallistujat saivat arvata, mistä unelmasta oli kysymys. Tästä jatkoimme unelmien pohtimista piirtämällä sekä kirjoittamalla omia haaveita siitä, miltä elämämme näyttäisi seitsemän vuoden päästä. Omista unelmista keskusteltiin pienissä ryhmissä. Unelmien pohtiminen ja muiden unelmien kuuleminen oli avartavaa ja hyvä tapa tutustua muihin osallistujiin.
Äänestys ja iskulauseet
Unelmien pohtimisesta pääsimmekin pääteemaan, eli demokratiakasvatukseen. Unelmat ja ongelmat ovat osa demokratiaa sekä politiikkaa. Keräsimme yhdessä unelma- ja ongelmateemoja, joita oli tullut esille työpajan alun harjoituksissa. Unelmateemoja olivat mm. luonto ja rauha, terveys, läheiset ihmiset ja matkustaminen. Ongelmia arjessa ja elämässä olivat puolestaan sosiaalisen median liiallinen käyttö, pelko sodasta, stressi ja kiire sekä yksinäisyys. Näiden teemojen kesken järjestimme vaalit siitä, mitä teemoja lähtisimme työstämään eteenpäin. Jokainen sai äänestää unelmateemaa sekä ongelmateemaa kolmella äänellä. Äänestyskierroksia oli kaksi. Lopulta jäljelle jäi kolme eniten ääniä saanutta teemaa molemmista kategorioista. Tämän jälkeen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joiden tehtävänä oli muodostaa unelmiemme pohjalta puolue. Mitä asiaa haluaisimme ajaa? Valitsimme äänestetyistä teemoista kaksi puolueeseemme sopivinta teemaa, keksimme puolueen nimen sekä iskulauseen. Lopuksi teimme still-kuvan, joka oli puolueemme vaalimainos.
Ihmisten hyvinvointiin ja etenkin ihmissuhteiden jatkuvuuteen keskittyvän Ihminen ensin -puolueen slogan oli ”Ihminen ensin – palveluissa ja elämässä.” Luontoon ja rauhaan liittyviin teemoihin keskittyvän Ikivihreät-puolueen slogan taas oli: ”Peace. Luonto ja rauha vastaan kiire ja stressi.” Puolueen ohjelmaan kuului mm. stressaavien tenttien vähentäminen ja luonnossa oleminen.
Työpajan lopuksi kokoonnuimme piiriin, jossa Jouni kysyi meiltä fiiliksiä sekä ajatuksia demokratiasta. Saimme vastata värikorttien avulla ja vihreiden korttien määrästä päätellen lähes kaikkien mielestä työpajan työskentely oli todella mieluisaa.