Toisto-tuokion matka ideasta videoksi – osa 2

Tämä on jälkimmäinen osa kaksiosaisesta bloggauksesta, jossa kerrotaan Toisto-tuokioiden matkasta ideasta valmiiksi mallivideoksi. Tässä osassa hankkeessa työskentelevä S2-opettaja Ninni Lankinen kertoo siitä, mitä kaikkea hankkeessa on kevään aikana tapahtunut, jotta uudet tuokiot näkisivät päivänvalon.

Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeen kevät käynnistyi tammikuussa, kun tapasimme koko porukan kanssa. Opiskelijat, joista suurin osa tekee parhaillaan soveltavaa harjoitteluaan aineenopettajan opinnoissaan, kertoivat ideoistaan uusiksi toistotuokioiksi. Tulevat suomi toisena kielenä -opettajat olivat innokkaita ja jo aika pitkällä ideoissaan.

Paikalla oli myös muutama viime syksynä hommaa pyörittänyt sekä keväällä hankkeen koordinointiin osallistuvat. Yhdistelimme yksissä tuumin muutamia päällekkäisiä ideoita, keskustelimme tuokioiden rajauksesta ja vaihdoimme ajatuksia sopivista vastaanottokeskuksista, joissa tuokioaihioita pääsisi testaamaan.

Opiskelijat olivat ensin valinneet tuokiolleen aiheen ja päättäneet, olisiko se ”nollatuokio”, jossa mitään aiempaa osaamista ei edellytetä vai ”ykköstuokio”, joka rakentuu yhden tai useamman aiemman tuokion päälle. Aiheiden valinnassa oli kuunneltu kielivapaaehtoisena vastaanottokeskuksissa toimivia ja mietitty niitä kielenkäyttötarpeita ja viestintätilanteita, joihin turvapaikanhakijat arkipäivässään törmäävät.

Kommentoimme yhdessä suomi toisena kielenä -opettaja Eveliina Korpelan kanssa tuokioiden alustavia suunnitelmia pedagogisesta näkökulmasta. Kommentit liittyivät lähinnä toiminnallisuuden lisäämiseen, käsiteltävän sanaston ja rakenteiden määrään, havainnollistamiseen, rekvisiittaan ja etenemisjärjestykseen.

Kun suunnitelma jäsentyi, tuokion tekijät etsivät tuokioonsa kuvat ja tekivät muut tuokiossa tarvittavat materiaalit. Suunnitelmat testattiin vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden kanssa.

Testatut, muokatut, mietityt ja koetellut tuokiot saivat vielä viimeiset silauksensa siinä vaiheessa, kun jokainen tuokio näytettiin muulle työryhmälle. Tässä vaiheessa tuokioihin tehtiin vielä muutamia muutoksia esimerkiksi etenemisjärjestykseen tai tehtävätyyppeihin liittyen. Työryhmä pohti yhdessä vinkkejä aiheen laajentamiseen tai syventämiseen.

Uusiin käsikirjoituksiin on tarkoitus tulla ideoita siitä, miten asiaa voi harjoitella vaikkapa hyvin nopeasti oppivan ryhmän kanssa lisää. Demovaiheessa muutaman tuokion kohdalla huomattiin, että niissä oikeataan riittäisi asiaa kahteenkin tuokioon. Muutama tuokio tullaan myös lisäämään nettiin vain käsikirjoituksen muodossa, tällä kertaa ihan kaikista tuokioista ei siis tehdä videota.

Demovaiheessa pohdittiin taas pedagogistakin puolta, esimerkiksi sitä, miten ja mitä sanoja käyttämällä vetäjä ohjaa ryhmää. Eveliina ja Ninni kannustivat tuokioiden tekijöitä myös heittäytymiseen, hassutteluun, suuriin eleisiin ja vähän itsensä nolaamiseenkin. Oppijan on vaikea suhtautua omaan tekemiseensä kovin ryppyotsaisesti, jos kieliopaskin ottaa itsensä huumorilla ja pitää tilanteen mahdollisimman mukavana oppijoille. Hauskuus ja rento tunnelma ovat oppimisen kannalta erityisen tärkeitä elementtejä!

Kun kamerat sitten käynnistyivät, veivät opiskelijat läpi oivaltavia ja hauskoja, aitoja Toisto-tuokioita. Seuraava työvaihe on viimeisten opetuskuvien tekeminen yhteistyössä graafikon kanssa sekä käsikirjoitusten oikolukeminen, taittaminen ja laittaminen nettiin. Videot ilmestyvät Toiston verkkosivuille, kunhan editoija on tiivistänyt niistä olennaisen.

Kunnia uusien tuokioiden syntymisen vaivattomuudesta kuuluu metodia alusta asti kehittelemässä olleille ja uusia tuokioita luoneille opiskelijoille; he ovat sietäneet paljon epävarmuutta ja venyneet aikataulujensa ja muun elämänsä kanssa huikeisiin suorituksiin. Aika harva voi sanoa olleensa opiskeluaikoinaan synnyttämässä jotain näin tärkeää.

Kiitoksella tervehdimme myös aktiivisia kielivapaaehtoisia, jotka ovat kommentoineet vanhoja tuokioita ja ehdottaneet ideoita uusiin tuokioihin. Teiltä saamamme palaute menetelmästä on ollut kullanarvoista ja saanut meidät uskomaan siihen, että teemme tarpeellista työtä.

Entä mitä sitten, kun uudetkin tuokiot ovat olleet netissä jo aikansa ja niitä on toistettu vastaanottokeskuksissa kunnes korvat soivat? Tuleeko tuokioita aina vain lisää?

No, ei varmaankaan. Jossain vaiheessa Toisto-menetelmän rajat tulevat vastaan ja kieltä täytyy alkaa opiskella systemaattisesti ammattilaisen johdolla. Korvan kautta oppiminen ja fraasien toistaminen kartuttaa kielitaitoa vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen kieliverkon aukkoja pitäisi alkaa täyttää ja kielitaidon perustaa vahvistaa. Osa oppijoista tarvitsee myös luku- ja kirjoitustaidon opetusta.

Jokainen kielivapaaehtoisena toimiva saa kuitenkin ihan vapaasti päästää luovuutensa valloilleen ja tehdä vaikka sata lisätuokiota! Kannustamme kuuntelemaan turvapaikanhakijoiden toiveita herkällä korvalla – missä ja millaisissa tilanteissa he olisivat halunneet sanoa jotain suomeksi, mutta eivät osanneet?

Millaisen tuokion kautta oppijalle voisi tarjota muutaman käyttökelpoisen sanan tai fraasin, joilla tilanteesta olisi selvinnyt? Millaisia kielenkäyttötarpeita juuri tämän vastaanottokeskuksen asukkailla on? Tarvitsevatko juuri he metsätyösanastoa, siivousvälineiden nimiä, paikallistuntemusta, eläinten nimiä, apua asiointitilanteisiin tai jumppaverbejä? Voisiko tuokion rakentaa jonkin toiminnan ympärille, vaikkapa ruoanlaittoon, pihatalkoisiin, kuntosalille, käsityökerhoon tai lasten leikitykseen?

Ideoikaa, kehittäkää, verkostoitukaa ja jakakaa ideoita toistenne kanssa!

Ninni Lankinen