Toistetaan yhdessä -hanke

Toistetaan yhdessä on kolmivuotinen, vuosina 2022–2025 toteutettava hanke.

Luetaan yhdessä -verkostossa toimiva hanke vakiinnuttaa Toisto-menetelmän osaksi Luetaan yhdessä -toimintaa. Hankkeessa pilotoidaan myös Toisto-malli, jossa Toisto-menetelmä ja Luetaan yhdessä -toiminta yhdistyvät toisiinsa. Lisäksi hanke kouluttaa vapaaehtoisia ja maahanmuuttajajärjestöjen edustajia sekä tuottaa ja kehittää opetusmateriaaleja.

Toisto-menetelmä on puhuttuun kieleen keskittyvä, kuuntelemista ja toistamista painottava alkuvaiheen kielenopetuksen menetelmä. Opetus järjestetään Toisto-tuokioissa, joita suomen kieltä osaavat henkilöt voivat ohjata: Toisto-ohjaajilta ei edellytetä opettajan pätevyyttä tai tuntemusta kielioppisäännöistä.

Toisto-tuokioissa käytettävä opetusmateriaali on verkossa avoimesti saatavilla. Toisto-tuokioiden opetus järjestetään itsenäisesti ja vapaaehtoisvoimin, esimerkiksi osana maahanmuuttajajärjestöjen tai Luetaan yhdessä -ryhmien toimintaa.

Toistetaan yhdessä -hanketta ja Luetaan yhdessä -verkostoa hallinnoi Suomen Akateemisten Naisten Liitto. Hankkeen rahoittaa STEA.

Yhteystiedot, koulutuspyynnöt ja lisätietoja hankkeesta:

koordinaattori Minna Savolainen
Puhelin +358503303132
Sähköposti minna.savolainen@luetaanyhdessa.fi